Tänane Hesari lk A12 ja A13 kirjutab, kui palju tegelikult maksab hävituslennuki ja helikopteri lennutund.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005056488.html
Maavoimien uuden helikopterin lentotunnin hinta on lähes 16 000 euroa – 6 600 euroa enemmän kuin Hornetin
Suomi tilasi vuonna 2001 NH90-kuljetushelikoptereita 20 kappaletta. Niiden yhteishinta oli alun perin 350 miljoonaa euroa. VALTIOVARAINMINISTERIÖN laskelmien mukaan Maavoimien käyttämän uuden NH90-kuljetushelikopterin lentotunnin hinta on noussut parissa vuodessa yli kaksinkertaiseksi. Lentotunnin hinnaksi on arvioitu tälle vuodelle 15 900 euroa. Vuonna 2015 toteutunut lentotunnin hinta oli vain 6 832 euroa. Samaan aikaan Hornet-hävittäjän lentotunnin hinta on noussut paljon vähemmän eli viidenneksen: 7 469 eurosta 9 250 euroon.
VALTIOVARAINMINISTERIÖN vertailussa Ilmavoimien hävittäjän lennättäminen on yli kolmanneksen edullisempaa kuin Maavoimien kuljetushelikopterin. Miten helikopterien käytön kustannusten ponnahdus on selitettävissä, Maavoimien ilmailun päällikkö, everstiluutnantti Jaro Kesänen? ”Ei voi sanoa, että kustannukset olisivat ponnahtaneet. Kaluston hankintavaihe on päättymässä, jolloin hankkeen sisältämät ylläpito-osuudet siirtyvät osaksi käyttökustannuksia”, Kesänen sanoo. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että iso osa uusien helikoptereiden ylläpidon vaatimista kustannuksista on tähän asti ollut piilossa eli osana koptereiden kauppahintaa.
Esimerkiksi helikoptereiden tukipalvelut, jotka aiemmin katettiin koptereiden ostohinnassa, muuttuivat vuosi sitten maksullisiksi. Maavoimat on nyt vastaanottanut kaikki helikopterit, jolloin niiden ylläpitokulut ovat siirtyneet kokonaan Puolustusvoimien kontolle. Tämä näkyy suoraan helikopterien keskimääräisessä lentotunnin hinnassa.
SUOMI tilasi vuonna 2001 NH90-kuljetushelikoptereita 20 kappaletta. Niiden yhteishinta oli alun perin 350 miljoonaa euroa. Kyseessä oli uusi kopterimalli, jonka kehittäminen osoittautui vaikeaksi. Toimitukset myöhästyivät. Vieläkin kymmenen Suomen ostamaa kopteria odottaa päivitystä lopulliseen versioon. Se tapahtuu ensi vuoden loppuun mennessä. ”On haasteellista verrata Hornetia ja NH90-helikopteria”, sanoo Kesänen. ”Luvut eivät ole keskenään suoraan vertailukelpoisia. Puhumme elinkaaren eri vaiheissa olevasta suorituskyvystä. Toinen elää elinkaarensa loppupäätä ja toinen on vasta rakentumassa.”
Kesäsen mukaan Suomen kuljetushelikopterit eivät ole sen kalliimpia lentää kuin muutkaan maailmalla olevat vastaavat helikopterit. Armeija lennättää NH90-koptereita nyt kuitenkin vähemmän kuin niitä hankittaessa suunniteltiin, koska Puolustusvoimilla on rahaa odotettua vähemmän. Tänä vuonna NH90-lentotunteja tulee 1 650. Vertailun vuoksi 62 Hornetilla lennetään noin 8 800 tuntia.
NH90-HELIKOPTERIEN käytettävyys on ollut heikolla tasolla. Pahimmillaan suurin osa kalustosta on seissyt huollossa, korjattavana tai odottamassa varaosia. Koptereiden korjaukset ovat kestäneet kauan ja varaosien hinnat ovat olleet korkeita. Kesänen sanoo, että korjausten ja varaosien suhteen tilanne on parantunut. Yhtenä syynä on se, että valmistajan NH Industriesin linjoilla ei ole enää sellaista ruuhkaa kuin takavuosina. Kesäsen mukaan ongelmaan on myös puututtu määrätietoisesti Suomen puolustushallinnossa. Käytettävyys on saatu nostettua noin 50 prosenttiin eli puolet koneista on lentokelpoisia. Käytettävyyttä ei yritetä kuitenkaan enää nostaa, koska rahat eivät riitä koneiden lennättämiseen.
Onko Puolustusvoimilla siis liikaa kuljetushelikoptereita? ”Jos kysytään, onko juuri tälle päivälle liikaa koneita, kun lennämme lentokoulutusta, tuemme muita viranomaisia sekä joukkojen harjoittelua ja valmistautumista kriisiaikaan, niin vastaus voisi hyvinkin olla kyllä”, Kesänen myöntää.
”Mutta jos mietimme, mihin suunnittelemme niitä kriisiaikana käytettävän, niin en allekirjoita, että meillä olisi liikaa helikoptereita.” Helikopterit ovat Maavoimien ilmailun runko. Maavoimilla on käytössään 20 keskiraskasta NH90-helikopteria ja seitsemän kevyttä Hughes MD500 -helikopteria. Helikopterit on sijoitettu Uttiin. Maavoimilla on käytössään myös lennokkeja, kuten Ranger-lentotiedustelujärjestelmä.
Kokkuvõte Eesti keeles. Käesolevaks aastaks prognoositakse NH 90 helikopteri lennutunni hinnaks 15900 €, mis on oluliselt kallim kui Horneti 9250 €/h. Hävitajatele on prognoositud 8800 lennutundi ehk 142 lennuki kohta, samas 20 kopterile ainult 1650 ehk 80 tundi masina kohta. Äkilise hinnatõusu põhjuseks on see, et Soome MV on ametlikult kõik kopterid vastu võtnud ja vastutab kõikide kulude eest, mis varasematel aastatel on makstud helikopterite ostuhinnast.
Võrdluseks, ajateenija 1 ööpäev maksab 48 ja reservväelasel 173 €, vahe tuleneb sellest, et ajateenijate teenistus sisaldab palju kasarmus veedetud õppepäevi, samas kordusõppustel on peamiselt väliharjutused ja lasketreeningud. NH 90 helikopterite 20 lennumasina hange on kurva kuulsusega, paljud kriitikud väidavad, et neid osteti liiga palju, varem oli Soome MVl 10 Mi8 transpordikopterit, lisaks on NH90 pidevalt tehnilisi probleeme ja 20 helikopetrit on küll käes ja lendavad, kuid ei ole veel kõiki nõutud modifikatsioone tehtud, palju on kalleid hooldusi ja täiendusi. Tänaseks on tekkinud olukord, et kopterite eest maksti 350 milj €, kuid nüüd on eelarvekärbete tõttu olukord, et neid saab suhteliselt vähe kasutada.