Kopeerin oma kirja siia teemasse, millest Soome kaitsevõime teemadel varem juttu oli:
Suomen Sotilas 1/2014 kirjutas pika võrdleva artikli võimalikest valikutest Soome õhuväe uueks hävituslennukiks, kui praeguste kasutustunnid hakkavad täis saama, siin on link:
http://www.suomensotilas.fi/fi/artikkel ... -ef-gripen
Sealt tuleb välja, et Rootsi Jas Gripen 39E NG on üks mõistlikumaid variante, hinnalt teisel kohal peale Mig 35 ja tund lendamist on rootslasega kõige odavam. Ostuhind siis Jas Gripenil 85 milj USD ja lennutund 6150 USD. Teises otsas ehk kõige kallim on muidugi F 35 A Lightning II, ostuhind 180 milj USD ja lennutund 21000 USD. Avalikus keskustelus on poliitikud neid lennukeid vastandada püüdnud, ilmselt on tegemist peamiselt poliitikute omavahelise nokkimisega. See ei ole lihtsalt usutav, et rootslased oma lennuki hinnale nii palju juurde kirjutavad või jänkid selliseid alesid pakuvad, et nimetatud lennukite hetkel olemasolev 2x ostuhindade vahe ära tasandatakse. Ja lisaks see 3,5x erinev lennutunni hind? Soomlased ilmselt kaaluvad lennukeid ostes kõiki argumente, lisaks majandus- ja kaitsepoliitilisele vaatepunktile on tähtis ka see, kas uuele lennukile jaksatakse ka varuosasid ja kütust ja relvastust osta või tuleb pooled lennukid kuuri alla seisma panna ja pooled lendurid koondada, nagu mõnes riigis on juhtunud?
Suomen Sotilas ei tegele vastandamisega, vaid püütakse analüüsida, millist lennukit Soome õhuvägi riigi kaitseks vajaks ja millise lennuki Soome riik osta ja ülal pidada suudab? Tingimuseks oli ka see, et lennukite arv oleks sama, 64 tk ja kasutusaeg 30 aastat keskmiselt 200 aastase lennutunniga. Näiteks Jas Gripeni ostmine ja kasutamine maksaks 30 a jooksul kokku 7,8 miljardit USD või 5,8 miljardit €, kusjuures Rootsi lennukite resurssiks lubatakse 8000 lennutundi, ehk oleks ka märgatav varu, kui oleks vaja rohkem tunde aastas või mõned aastad kauem lennata. F35 ainuke ja peamine pluss on kuju ja materjalid, mis muudavad selle märkamise vastase radarite poolt keerulisemaks, kuid uuemad Vene lennukid suudavad ka neid leida. Õhulahingus või püüdurhävitajana oleksid F35 halb valik, sest teised lennukid manööverdavad paremini. Lisaks see häda, et sama raha eest, millega ostetakse 64 Jas Gripenit, saaks ainult 25 F35, mis on juba nii väike kogus, et muudab üldse õhukaitse küsitavaks. Avalikult välja öeldud suurusjärk lennukiostuks on 5 miljardit €, mis tuleb väljaspoolt jooksvat kaitse-eelarvet.
Netis olev lühendatud versioon artiklist soome keeles on siin, ajakirjas on asja palju põhjalikumalt käsitletud, näiteks lk 18-19 on täis tabeleid.
Vanhan sotilasilmailuviisauden mukaan hävittäjä on ristiriitaisten suunnittelutavoitteiden kompromisseista koostuva tiivis lentomuodostelma. Saab onnistui optimoimaan Gripenin siten, että siitä löytyy Ruotsin – ja miksei Suomenkin – maanpuolustuksen kannalta olennaiset ominaisuudet poikkeuksellisen kustannustehokkaassa paketissa. Gripeniin ja ruotsalaiseen näkemykseen ilmasodankäynnin huomisesta kannattaa siis tutustua. Suomen Sotilas tapasi suomalaisia ja ruotsalaisia hävittäjälentäjiä, tutki taustoja ja tutustui Gripeniin kummastakin näkökulmasta, ruotsalaisesta – ja siitä toisesta.
Saab JAS 39 Gripen E/F NG (Next Generation, seuraava sukupolvi) edustaa jo koneen kolmatta kehitysvaihetta. Alkuperäisen JAS 39A/B Gripenin kehitystyö alkoi 1970-luvun jälkipuolella. Ruotsi halusi korvata ikääntyvän toisen sukupolven Saab 35 Draken- ja kolmannen sukupolven Saab 37 Viggen -hävittäjäkaluston sekä pysyä johtavissa sotilasvaltioissa suunniteltavien neljännen sukupolven taktisten hävittäjäkalustojen kehityksen mukana.
Reunaehdoiksi asetettiin hyvä toimintakyky hajasijoitustukikohtien lyhyiltä kiitoradoilta, korkeahko kaksinkertaisen äänennopeuden huippunopeus sekä suhteellinen edullisuus. Uuden hävittäjän tulisi olla Saab 37 Viggeniä pienempi, kevyempi ja edullisempi, mutta sen pitäisi kantaa vähintäänkin sama asekuorma ja toimintasäteen tulisi olla yhtä kattava. Aiempaan kalustoon perustuvien Saab 38 (B3LA)- ja Saab A 20 -kehitysversioiden lisäksi tutkittiin myös ranskalaista Mirage 2000- ja amerikkalaisia F-16-, F/A-18- ja F-20-hävittäjiä.
Lopuksi Ruotsin hallitus päätti, että Saabin pitäisi kehittää täysin uusi kotimainen hävittäjä. Kuinka paljon päätöksessä oli kauppapolitiikkaa ja mikä oli puolustuspolitiikan osuus, jääköön arvioitavaksi. Joka tapauksessa hanke oli lievästi sanottuna kunnianhimoinen, eikä kaikille päätöksentekijöille ehkä selvinnyt koskaan, mistä kaikesta oli kysymys. Mutta ruotsalaiset veivät sen maaliin.
JAS-hanke kiteytyi kevyeksi aerodynaamisesti epästabiiliksi yksimoottoriseksi hävittäjäksi, jossa oli canard-etusiivekkeet ja tietokonepohjainen ohjausjärjestelmä. Moottoriksi valittiin suomalaisesta F/A-18C/D Hornetista tutun General Electricin F404-400-ohivirtaussuihkumoottorin ruotsalainen lisenssiversio Volvo-Flygmotor RM12. Täysimittainen uuden hävittäjän kehitystyö käynnistyi 30.6.1982, kun Ruotsin valtiopäivät antoi FMV:lle valtuudet viiden prototyypin sekä 30 hävittäjän ensimmäisen tuotantoerän tilaamiseen. Tulevalle JAS 39 -hävittäjälle valittiin yleisökilpailulla nimeksi Gripen (eli Saabin logosta tuttu aarnikotka).
Valmis prototyyppi esiteltiin 26.4.1987, Saabin 50-vuotispäivänä, ja se teki ensilentonsa 9.12.1988 Stig Holmströmin ohjaamana. Koelentojen aikana ilmeni puutteita koneen elektronisessa ohjausjärjestelmässä, mikä johti prototyypin tuhoutumiseen 2.2.1989 Linköpingissä laskeutumisen aikana. Koelentäjä Lars Rådeström selvisi onneksi vain luunmurtumalla. Puutteiden korjaaminen aiheutti 15 kuukauden tauon koelento-ohjelmaan. Seuraava tiukka paikka Rådeströmille tuli, kun hänen ohjaamansa tuotantokone tuhoutui lentonäytöksessä Tukholmassa 8.8.1993. Hän selvisi tästäkin onnettomuudesta säikähdyksellä.
Onnettomuuden seurauksena jouduttiin elektronista ohjausjärjestelmää uudistamaan ja koelentoohjelma oli jäissä joulukuuhun 1993 asti. JAS 39A Gripen tuli lopulta Ruotsin ilmavoimien palveluskäyttöön 1.11.1997. Alkuperäiseen tilaukseen oli sisältynyt 110 koneen lisäoptio, joka muuttui 96 yksipaikkaisen JAS 39A -hävittäjän ja 14 kaksipaikkaisen JAS 39B -harjoitushävittäjän/ tyyppikoulutuskoneen toisen tuotantoerän tilaukseksi kesäkuussa 1992.
Se että pieni Ruotsi yleensä pystyi viemään hankkeen läpi, kertoo paljon ruotsalaisten osaamisesta. Mutta miten Gripenin korkean käyttöasteen, helpon huollettavuuden, alhaisten hankinta- ja käyttökustannusten ja kenttäkelpoisuuden suunnittelutavoitteet täyttyivät? Miten lähes mahdottomasta yhtälöstä tuli mahdollinen? Kolmannen tuotantoerän JAS 39C:n yksikköhinta oli tuotannon päättyessä vuonna 2008 alle 30 miljoonaa dollaria. Itse asiassa Gripenien yksikköhinta on ollut 10 prosenttia arvioitua alempi!
Euroopan unionin Turvallisuustutkimuslaitoksen vuoden 2007 raportissa arvioitiin, että koko Gripen-ohjelman suunnittelu- ja kehityskustannukset olivat noin 1,84 miljardia euroa (2,5 miljardia dollaria). Kun tähän lisätään 204 Gripenin karkeat hankintakustannukset (30 miljoonaa x 204 konetta) eli 6,12 miljardia dollaria, yhteiskustannukset ovat noin 7,96 miljardia dollaria.
Kaikkiaan ruotsalaiset ovat siis maksaneet jokaisesta tilaamastaan JAS 39A/B/C/D Gripenistä noin 39 miljoonaa dollaria koneelta. Suomen ilmavoimien F/A-18C/D Hornet -monitoimihävittäjien yksikköhankintahinta oli noin 57 miljoonaa dollaria. Tänä päivänä uusi moderni länsimainen hävittäjä maksaa vähintään 98 miljoonaa dollaria.
Gripenin lentotuntihinta on ennätyksellisen alhainen – vain 4 700 dollaria. Muiden nykyaikaisten länsimaisten hävittäjien lentotuntihinnat ovat 7 000- 21 000 dollaria. Gripenin edullisuustavoite siis saavutettiin varsin näyttävästi: lähimmän kilpailijan koneen hankintahinta oli tuntuvasti kalliimpi, ja se oli lähes puolitoista kertaa kalliimpi käyttää!
Kenttäkelpoista ja kustannustehokasta Gripen suunniteltiin alun perin toimimaan karuissa hajasijoitusolosuhteissa, se pystyy toimimaan 800 metrin pituiselta jäiseltä tai märältä kiitoradalta. Yhden teknikon ja viiden miehen huoltoryhmä pystyy aseistamaan, tankkaamaan ja tarkistamaan Gripenin 10 minuutissa. Gripeneillä on lennetty jo yli 100 000 tuntia palveluskäytössä, joten sen vikaantuminen ja korjaustarve ovat hyvin tiedossa. Keskimääräinen vikaantumissväli (MTBF) on 7,6 tuntia ja korjausaika (MTTR) 2,5 tuntia. Kumpikin luku on kunnioitusta herättävä.
Ympärivuorokautisessa toiminnassa 48 tunnin syklistä voidaan lentää jopa 38 tuntia ja käyttää korjauksiin ja huoltoon vain 10 tuntia. Lisäksi Gripenillä on moderneista länsimaisista hävittäjistä kaikkein lyhyin logistinen ”häntä”. Se pärjää varsin vaatimattomalla varaosa- ja käyttömateriaalivalikoimalla, mikä on varsinkin kriisioloissa olennainen etu. Gripenin käyttöaste on siis poikkeuksellisen korkea. Harva hävittäjä lentää niin paljon ja on niin vähän pajalla.
